Enni Rukajärvi finaaliin slopestylen maailmancupissa

Enni Rukajärvi jatkaa Copper Mountainilla Yhdysvalloissa slopestylen maailmancupin kilpailun finaaliin. Hän sai ensimmäisestä laskustaan pisteet 90,00 ja oli niillä ensimmäisen kierroksen ykkönen. Enni paransi toisellaan pisteisiin 92,66, mutta Jamie Andersonin ja Isabel Derungsin kerättyä samassa kovatasoisessa heatissa paremmat pisteet Enni sijoittui lopulta ryhmän kolmanneksi.

Maailmancupin slopestylen ensikertalainen Henna Ikola tuli ryhmässään hienosti yhdeksänneksi pisteillä 59,00. Kristiina Nisula oli saman heatin sijalla 14 pisteillä 50,33 ja toissapäivänä halfpipen karsintoihin osallistunut Ella Suitiala 24 pisteillä 23,33. Toisessa heatissa laskenut Merika Enne tuli ryhmän viidenneksi pisteillä 84,33 ja tippui lopulta finaalista vain 0,3 pisteen erolla.

- Tänään oli niin voimakas lumisade, että isoista hyppyreistä ei pystynyt hyppäämään ollenkaan. Kisa vietiin läpi pikkunokista, ja niihinkin vauhdit olivat melko kortilla. Toivotaan parempaa keliä sunnuntain finaaliin, päävalmentaja Pekka Koskela kommentoi.

Miehistä sunnuntain slopestylen finaaliin laski eilen Nuutti Niemelä.

Ajankohtaista