Lindfors crossin rankingin seitsemänneksi

15.3.2014 La Molinassa kisa jäi Anton Lindforsilla finaalissa ensimmäiseen ryhmään. Rankingissa Lindfors kuitenkin loistavaan sijoitukseen.

Anton Lindfors on sijoittunut La Molinassa Espanjassa lumilautacrossin maailmancupin viimeisessä kisassa sijalle 18. Kisan voittoon laski saksalainen Paul Berg.

- Tänään oli hemmetin kova eka heat: rankingin 1. ja 3. heti vastassa. Pari pientä virhettä ja ne oli liikaa, ekassa heatissa pihalle, Anton Lindfors kommentoi.

Viime kisassa Veysonnaz’ssa Sveitsissä Lindfors tuli toiseksi, ja muidenkin hyvien sijoitusten ansiosta hän tuli rankingin lopputuloksissa seitsemänneksi. Se on paras suomalaissijoitus lumilautacrossin rankingissa koskaan.

- Maailmancup-rankingin 7:s sija on hyvä ja olen tyytyväinen. Mahdollisuudet oli top kolmeen, mutta laji on tiukka ja tänään ei onnistuttu nappiin. Hyvää eteenpäin menoa kuitenkin viime kaudesta ja oikealla tiellä ollaan kohti tavoitteita. Ensi vuonna pistetään paremmaksi ja taistellaan joka kisassa kärkisijoituksista. Hyvä kausi kuitenkin lajille ja mulle, ja toivottavasti saadaan tulosten kautta myös toimintaamme kehitettyä, Anton jatkaa.

Valmentaja Juha Guttorm on suojattiinsa tyytyväinen:

- Ei voi kuin olla samaa mieltä Antonin kanssa. Olen todella tyytyväinen, että saatiin vihdoin podium-apina selästä Sveitsissä. Seitsemäs sija rankingissa on tosi hyvä sijoitus näillä rajallisilla resursseilla. Toivotaan, että hyvä kausi tuo lisää resursseja toimintaan.

Anton Lindfors nähdään Suomessa seuraavan kerran lumilautailun SM-kisoissa Vuokatissa 26.-29.3.

Ajankohtaista