Paralumilautailun MM-kisat lähestyvät vauhdilla

Pyhä 26.-31.3.2019: crossi, banked slalom, joukkuekisa

Pyhän maailmanmestaruuskisat keräävät paikalle maailman parhaat paralumilautailijat kilpailemaan keskenään crossissa, banked slalomissa ja joukkuekisassa. Kisaviikkoon mahtuu kuitenkin paljon muutakin, ja Pyhän MM-kisaviikko onkin todellinen lumilautailun superviikko. Pyhällä on tarjolla niin kilpailuja, vapaalaskua, workshoppeja, after partyja ja tietysti runsaasti yhdessäoloa.

Kisojen päiväkohtainen aikataulu on julkaistu, ja viikko on täynnä lumilautailuntäyteistä ohjelmaa. Avajaisia vietetään 26.3. tiistaina, mistä päästään jo keskiviikkona banked slalomin pariin. Crossin MM-tittelit jaetaan lauantaina 30.3. ja joukkuekisa mitellään sunnuntaina 31.3., jolloin myös vietetään kisan päättäjäisiä.

Kisojen väliin mahtuu runsaasti muutakin ohjelmaa. Pyhällä järjestetään samaan aikaan muun muassa kansainvälinen soveltavan lumilautailun leiri Kaikki Snoukkaa / Funkis sekä soveltavan lumilautailun kokeilutapahtuma Tie tähtiin, jossa myös hallitseva olympiavoittaja Matti Suur-Hamari on tavattavissa. Lisäksi pitkän historian omaavassa vapaalaskutapahtuma The Original Free’kendissä paralumilautailijat otetaan huomioon, kun tarjolla on soveltavan lumilautailun workshoppeja sekä itse vapaalaskukisoissa ensimmäistä kertaa oma sarjasta paralaskijoille.

Lisätietoa tapahtumasta aikatauluineen löytyy Pyhän tapahtumasivustolta: pyha.fi/wpsc2019

Pyhä 2019 paralumilautailun maailmanmestaruuskisojen viralliset kumppanit ovat Pyhä, Burton, Renta, Kemijärvi, Pelkosenniemi, Pyhä-Luosto and Gloryfy

Ajankohtaista