Rinnekangas seitsemäs Copperilla big airin maailmancupissa

Rene Rinnekangas sijoittui parhaana suomalaisena seitsemänneksi Copperilla kovatasoisessa maailmancupin kisassa. Myös Peetu Piiroinen oli finaalissa sijoittuen yhdeksänneksi.

Copperilla Yhdysvalloissa kisatussa big airin maailmancupin kilpailussa finaaliin laski peräti kaksi suomalaista. Erittäin tiukista karsinnoista finaaliin jatkoivat Rene Rinnekangas ja Peetu Piiroinen, joista Rene oli parempana seitsemäs.

Kilpailun voittivat miehissä Norjan Mons Roisland ja naisissa Japanin Reira Iwabuchi. Karsintoihin suomalaisista olivat jääneet Enni Rukajärvi, Emmi Parkkisenniemi, Aleksi Partanen ja Roope Tonteri. Tonteri ei ollut saanut temppuaan pystyyn, mutta muut ländäsivät hienosti. Se ei valitettavasti kovatasoisissa karsinnoissa tällä kertaa kuitenkaan riittänyt.

Finaaleissa Rinnekangas aloitti vahvasti tehden heti ensimmäisellä upean backside 1440:n, jolla hän oli ensimmäisen kierroksen jälkeen neljäs. Piiroinen epäonnistui ensimmäisen hyppynsä. Kun toisella kierroksella molemmat suomalaiset kaatuivat temppunsa, oli kolmannelle kierrokselle lähdettäessä Piiroinen jo ulkona kisasta. Kun big air -kisojen sääntöjen mukaisesti kaksi eri temppua pitää kolmesta onnistua, oli Rinnekankaalla vielä yksi mahdollisuus.

Hän yritti kolmannellaan uudestaan caballerial 1440:tä, mutta ei aivan saanut sitä päälle. Piiroinen teki viimeisellään caballerial 1260 nostaen hieman sijoitustaan.

Rinnekangas oli kisaansa tyytyväinen:

- Fiilikset on erittäin hyvät. Finaaliin pääsy oli jo itselle voitto ja tuli testattua itselle vähän hankalampia temppuja. Hienoa oli, että sain treeneissä molemmat onnistumaan ja finaaleissa niistä yhden päälle. Viimeisen päälle oli hyvä fiilis lähteä tokalle ja kolmannelle kierrokselle, kun olin ensimmäisellä kierroksella backside 1440:n ländännyt. Ei voi kuin olla tyytyväinen, Rinnekangas kommentoi.

Epäonnistumisista huolimatta Piiroinenkin oli päivästä varsin hyvillään:

- Ihan ok fiilikset. Totta kai harmitti, etten ländännyt niitä temppuja mitä yritin, mutta olen fiiliksissä jo siitä, että pääsin finaaliin. Tämä oli mun eka big air -kisa tälle kaudelle ja varmaan myös viimeinenkin. Mutta sain tehtyä kisatemppujakin, niin se oli hienoa. Kisassa yritin backside 1620:tä ja backside 1440:tä, mutta en pystynyt ländäämään, ja niiden jälkeen periaatteessa kisa olikin jo ohi, koska kaksi piti pysyä pystyssä. Viimeisellä tein cab 12 ihan vaan, että jotain ländäsin.

Päävalmentaja Koskinen oli kovatasoisen kisan suomalaissuorituksista myös verrattain hyvillään:

- Olihan se hieno päivä, kun meillä oli kaksi miestä finaalissa. Karsintahan oli uskomattoman kovatasoinen sekä naisissa että miehissä - siellä laitettiin kroppaa likoon ihan useankin laskijan toimesta. Finaalikin oli hieno: mahtavat olosuhteet, upea keli ja kovaa laskemista. Reneltä todella mallikas suoritus backside 1440:ssä. Hienoa huomata, että se voidaan jo tehdä kovan paikan tullen. Toisena yritti caballerial 1440:tä ja olikin sen treeneissä saanut, mutta finaalissa vähän vauhdit haki: ensimmäinen meni pitkäksi ja toinen jäi lyhyeksi. Todella mallikkaan näköistä laskemista kuitenkin. Peetulta kova suoritus, pitkän tauon jälkeen finaaliin. Temput riittäisi kyllä ihan haastamaan korkeallekin. Hienoa nähdä, että lasku kulkee.

Freestylelajien maailmancup jatkuu tänä vuonna vielä Kiinasta Secret Gardenista halfpipellä 19.-21.12.

Tulokset, miehet: http://medias4.fis-ski.com/pdf/2018/SB/7351/7351RLF.pdf
1. Mons Roisland, Norja 182,75
2. Chris Corning, Yhdysvallat 177,25
3. Chandler Hunt, Yhdysvallat 159,00

7. Rene Rinnekangas 112,75
9. Peetu Piiroinen 88,75
18. Aleksi Partanen 75,33
45. Roope Tonteri 24,00

Tulokset, naiset: http://medias3.fis-ski.com/pdf/2018/SB/7328/7328RLF.pdf
1. Reira Iwabuchi, Japani 169,25
2. Julia Marino, Yhdysvallat 160,25
3. Silje Norendal, Norja 156,75

15. Enni Rukajärvi 74,33
21. Emmi Parkkisenniemi 63,33

Ajankohtaista