Rukajärvi kolmanneksi Dew Tourin slopestylessä

Enni Rukajärvi on ottanut pronssia Breckenridgellä kisatun Dew Tour -kutsukisan slopestylessä. Voittoon laski Itävallan Anna Gasser. Rukajärvi laski kilpailun kovassa flunssassa.

Dew Tourin slopestyle laskettiin tavallisesta poikkeavalla kaavalla, kun hyppy- ja reiliosuudet oli eroteltu. Ensin lasketuista hypyistä Rukajärvi ei saanut toivottuja pisteitä, ja hän oli kokonaisuudellaan caballerial 540, frontside 720 ja backside 720 oli reiliosuuteen siirtyessä kuudentena pisteillä 77,67. Hän sai laskunsa pystyyn ensimmäisellä kierroksella ja yritti kahdella seuraavalla viimeisestä 900:sta, mutta ei saanut sitä pystyyn. Anna Gasser voitti hyppyosuuden ylivoimaisesti pisteillä 96,67.

Reiliosuudella hän onnistui ensimmäisellä kierroksella loistavasti ja saikin siitä koko reiliosuuden parhaat pisteet 92,00. Niillä hän oli pitkään kokonaisuudessa toisena, mutta aivan kisan lopulla Yhdysvaltojen Julia Marino meni hänen ohitseen. Näin ollen Rukajärvi sijoittui toista kertaa peräkkäin Dew Tourilla kolmanneksi.

- Ihan saakelin kipeä olo oli. Olen ollut kipeänä koko viikon, joten siihen nähden pystyin ihan hyvin laskemaan ja olen omiin laskuihini tyytyväinen. Oli tosi rankka päivä, kun ensin vedettiin hyppyjä ja heti perään reilejä tosi kovalla intensiteetillä. Hyndiä oli hyvä fiilis laskea, vaikka totta kai harmittaa, etten saanut backside 900:sta tehtyä. Se oli mun tavoite. Kun hyndät oli ohi, niin reileihin mentiin vähän sillä asenteella, ettei tässä ole enää mitään hävittävää. Vaan rokkenrollia ja all in. Olin tosi yllättynyt, miten hyvin reilit meni. En parhaalla reiliranilla saanut tehtyä viimeisestä ihan sitä mitä halusin, ja pari muutakin pikku juttua oli, mutta muuten tosi tyytyväinen olen. Oli kyllä kovatasoinen kisa taas kerran ja vaikeat setit, mutta fiilis on hyvä, Rukajärvi kommentoi.

Tulokset:
1. Anna Gasser, AUS 177,67
2. Julia Marino, USA 170,66
3. Enni Rukajärvi 169,67

Lisätietoja: https://www.dewtour.com/snow/

Ajankohtaista