Rukajärvi on Laax Openin voittaja

Enni Rukajärvi on voittanut Laax Openin slopestylen Sveitsin Laaxissa. Kisan toiseksi tuli Itävallan Anna Gasser ja kolmanneksi Yhdysvaltojen Jamie Anderson. Laax Open on sekä maailmancupin kisa että World Snowboard Tourin elite-tason kilpailu. Miesten kisan Laaxin slopestylessä voitti kanadalainen Max Parrot.

- On tosi hyvät tunnelmat. En olisi uskonut, että tämä on mahdollista. Aamulla oli vähän hankaluuksia, ja sitten kun sain homman kulkemaan, niin oli mukava laskea. Harjoituksissa tuntui ettei jaksa tehdä mitään. Aika rankka viikko ollut, mutta stten sain jotenkin energiaa parille vikalle laskulle ja sitten alkoi lähtemään, Rukajärvi kertoo.

Hän pääsi karsinnoista jatkoon Roope Tonterin, Kalle Järvilehdon ja Ville Paumolan lisäksi, mutta oli ainut suomalainen, joka jatkoi semifinaaleista finaaliin. Hän oli naisten sarjan semifinaalien voittaja, ja vaikka hän oli finaalin ensimmäisen kierroksen kolmas, ei kukaan enää päässyt hänen ohitseen toisen kierroksen loistavan laskun jälkeen. Näin ollen hän pääsi viimeisenä laskijana laskemaan kolmannen laskunsa turvallisin mielin voittolaskuna.

Semifinaalien voitto ei kuitenkaan helpottanut Rukajärven urakkaa:

- Totta kai se tuo vähän paineita. Kun on laskenut hyvin jo semeissä, niin on vaikea lähteä parantamaan laskua finaaliin.

Laaxissa Rukajärvi sai harvinaisesti pudotettua kärkisijoilta sekä Anna Gasserin että naisten kisoja dominoivan Jamie Andersonin. Laaxin kisalla oli muutenkin iso merkitys Ennille:

- Minun urahan lähti liikkeelle täältä 2010 European Openista. Silloin voitin ensimmäisen ison kisani. Olen voittanut hänet (Jamien) joskus toistekin, mutta täällä on kuitenkin paljon nuorempiakin tyttöjä, jotka tekevät tuplia ja muita kovia juttuja. Anna Gasserilla esimerkiksi on ollut kova voittosuora tällä kaudella. Sillä tavalla ihmettelen, että voitin, Rukajärvi hämmästelee.

Kisojen lisäksi Rukajärvellä on ollut huima viikko, kun lisäksi Urheilugaalasta tuli Vuoden esikuva -palkinto. Viikko on tuntunut Rukajärvestä uskomattomalta:

- Jo semifinaalien jälkeen tuntui liian hyvältä, kun kuulin siitä esikuvajutustakin. Ajattelin, että voiko tämä olla edes mahdollista. Oli myös hienoa kuulla, että vuoden urheilijan palkinto meni hyvään osoitteeseen.

Ennin kausi jatkuu seuraavaksi maailmancupin kilpailulla Seiser Almissa, minkä jälkeen tulee suoraan Air & Style -kilpailu Innsbruckissa, missä kisataan pitkään järjestetyn kutsukilpailun historiassa ensimmäistä kertaa myös naisten sarjassa.

Laax Openissa kisataan huomenna halfpipen finaali. Siellä suomalaisista on mukana semifinaaleissa kahdeksanneksi tullut Markus Malin. Janne Korpi oli ensimmäinen laskija, joka ei finaaliin päässyt.

Ennin rani: backside noseslide pretzel, switch backside 180, frontside 720, backside 540, caballerial 720, half cab, frontside 50-50 ja frontside bluntslide to fakie

Naiset:

1. Enni Rukajärvi, 84,83
2. Anna Gasser (Itävalta), 83,71
3. Jamie Anderson (USA), 81,50

24. Henna Ikola, 48,75

Miehet:

1. Max Parrot (CAN), 91,58
2. Mark McMorris (CAN), 88,96
3. Tyler Nicholson (CAN), 85,51

13. Kalle Järvilehto, 65,95
15. Roope Tonteri, 62,00
22. Ville Paumola, 40,36

Naisten tulokset: https://data.fis-ski.com/dynamic/results.html?sector=SB&raceid=13920
Miesten tulokset: https://data.fis-ski.com/dynamic/results.html?sector=SB&raceid=13921

Ajankohtaista