Suur-Hamari voittoon myös kauden viimeisessä crossikisassa

Etelä-Koreassa PeyongChangissa paracrossin maailmancupin viimeisessä kilpailussa Matti Suur-Hamari on laskenut voittoon. Korean kilpailu toimi esikisana tuleville paralympialaisille. Kilpailu kruunasi Suur-Hamarin loistavan kauden, johon kuului myös muun muassa maailmanmestaruutta.

- Nyt olisi sbx-kausi paketissa, ja voitto tuli vikastakin kisasta. Ei ollut helppo kisa tämä Korean testikisa. Heti aluksi kun saavuttiin tonteille, niin sain aika messevän mahataudin päälle, ja se oli sitten aikalailla kolme päivää täystyhjennystä, mikä vei energiat aika nolliin. Ekat treenit skipattiin ja eilisissäkin treeneissä käytiin kruisaamassa vaan rata läpi pari kertaa, että saatiin vähän tuntumaa. Tänään sitten laitettiin tulet uuniin ja päätettiin, että kauden vika menee vaikka päällään seisten. Niinhän se meni: helppoa ei ollut, mutta ykkösenä maaliin! Meillähän krossirata on eri keskuksessa kuin olympialaisissa, ja siksi eri pohjalle tietenkin tehty. Vielä ei ollut osunut ihan radan rakennus nappiin, ja vastassa olikin aika sketsi rata, mikä aiheutti jonkinmoisia haasteita sekin. Nyt on kumminkin homma paketissa krossin osalta. Ylihuomenna vielä banked slalom, ja sitten on Korea nähty tälle vuodelle, Suur-Hamari kommentoi.

Matti Suur-Hamari kilpailee alaraaja-amputoitujen sarjassa. Vuonna 2009 hän loukkaantui moottoripyöräonnettomuudessa niillä seurauksilla, että häneltä jouduttiin amputoimaan jalka polvesta alaspäin.

Tulokset:
1. Matti Suur-Hamari
2. Keith Gabel (USA)
3. Gurimu Narita (JPN)

Ajankohtaista