Suur-Hamari voittoon myös Pyhän paracrossin maailmancupin toisena päivänä

Matti Suur-Hamari on ottanut voiton myös paracrossin maailmancupin toisesta kisasta Pyhällä. Eilen hän voitti ensimmäisen.

Vähäisen lumen vuoksi lauantaille suunniteltu banked slalomin maailmancupin kilpailu jouduttiin jo aiemmin viikolla perumaan ja muuttamaan toiseksi paracrossin kilpailuksi. Sen voittoon LL2-sarjassa laski eilisen tapaan Matti Suur-Hamari.

- Kyllä tämä aika hyvältä maistuu. Oli aika raskas päivä. Yöllä nosti kuumetta ja lääkkeitä olen rouskuttanut. Saatiin kuitenkin kuntoon sen verran, että pääsin kisaamaan. Hyvältä tuntuu olla piikkipaikalla. Sanotaan näin, että kun olosuhteet olivat haastavat ja rata kului älyttömästi, niin kokemus puhui tänään. Uskalsin pitää omat linjat ja laskea loppuun saakka, enkä lähtenyt hätiköimään. Se auttoi tänä päivänä, Suur-Hamari kommentoi.

LL2-sarjasssa eli lievemmin alaraajavammautuneiden sarjassa Suur-Hamarin jälkeen toiseksi tuli Kanadan Alex Massie ja kolmanneksi eilisen tapaan Yhdysvaltojen Keith Gabel. Suur-Hamari voitti myös karsinnat ajalla 35,95, joten hän paransi lähes sekunnilla eilisestä aikalaskusta. Eväät löytyivät tiukaksi hiotuista käytännöistä:

- Se lähti ehkä siitä, että mentiin melko rajoilla aikalasku. Hyvin sain lautaa kuljetettua ja Haukkalan Juha ja Wendelinin Mikko olivat laittaneet laudan niin liukkaaksi, että mentiin kuin lentävällä matolla. Heikosta olosta huolimatta rutiinit olivat kunnossa, ja sillä saatiin ykköspaikka.

Pyhällä tehtiin historiaa, kun ensimmäistä kertaa paracrossissa laskettiin normaalin crossin tapaan neljän laskijan heatit finaaleissa. Sääntömuutos koskee toistaiseksi vain LL2-sarjaa. Seuraavaksi Pyhällä lasketaan paralumilautailua jo maaliskuussa, kun sinne palataan lajin MM-kisojen merkeissä. Silloin lajeina ovat crossi, banked slalom ja joukkuekisa. Suur-Hamari odottaa kisoja innolla:

- Hyvältä tästä tuntuu jatkaa kohti MM-kisoja. Vähän oli kysymysmerkkinä, miten alkukaudesta lasku kulkee, mutta nyt huolet saa heittää romukoppaan. Innolla tästä kautta jatketaan seuraavaksi Dew Tourille ja joululoman jälkeen takaisin sorvin äärelle.

Tulokset: https://www.paralympic.org/snowboard/live-results/info-live-results/sbp118/eng/zz/engzz_snowboard-daily-competition-schedule.htm

Ajankohtaista