Tiukka kisarypistys ennen MM-kisoja alkaa Kreischbergin slopestylellä

Tammikuussa on vielä kolme maailmancupin kilpailua, joiden pohjalta valitaan joukkue helmikuussa järjestettäviin Park Cityn MM-kisoihin.

Suomalaisten erinomaisesti alkanut kausi jatkuu joulutauon jälkeen tiukalla urakalla. Ensin viikonloppuna kisataan Kreischbergissä Itävallassa slopestylen maailmancup-avaus ja heti perään seuraavalla viikolla perinteikäs Laax Open, joka myös on nykyään osa maailmancupia. Vielä ennen helmikuun MM-kisoja ehditään laskea slopestyle-kisa Seiseralmissa Italiassa sekä X Games.

Kausi on startannut suomalaisilla hienosti. Tähän mennessä Kalle Järvilehto on ottanut yhden maailmancup-pronssin ja Rukajärvi kolmannen sijan Dew Tourilta. Lisäksi suomalaisia on ollut joka kisassa finaalissa.

Joukkue osallistuu tuleviin kisoihin lähes koko aikuisten maajoukkueen voimin. Itävallassa laskevat Axel Thelen, Mikko Rehnberg, Aleksi Nevakivi ja Henna Ikola, Laaxissa Roope Tonteri, Rene Rinnekangas, Kalle Järvilehto, Enni Rukajärvi ja Henna Ikola ja Seiseralmissa Joonas Bergman, Mikko Rehnberg, Aleksi Nevakivi, Emmi Parkkisenniemi ja Carola Niemelä.

- Tämä on sillä tavalla meille jännää, että jokaiseen kisaan tulee vähän erilainen kokoonpano. On tosi hyvä, että tässä on tämmöinen rypistys ennen MM-kisoja, niin kaikki saavat kisatuntumaa ennen Park Cityä - se on kuitenkin kauden päätapahtuma. Joulukuussa saatiin onnistunut reissu Livignoon patjalle hyppimiseen, ja monet joukkueesta olivat joulun jälkeen Rukalla. Sielläkin rappa kalkatti. Laskeminen näyttää kaikilla hyvältä, joten positiivisin mielin mennään tuleviin karkeloihin, päävalmentaja Antti Koskinen kommentoi.

Tammikuun urakka alkaa Kreischbergistä, johon joukkue on juuri saapunut:

- Keski-Euroopan mäkiviikot lumilautailun vinkkelistä alkavat nyt ja tiukka kisarypistys on tulossa. Kreishbergiin on saavututtu ja rataan otetaan tänään tuntumaa. Näyttää perus samalta kuin aiemminkin, ja täällä on ollut toimiva rata. Hyvällä fiiliksellä ollaan, kun päästään hyvissä mestoissa ehjänä slopestyle-kausi avaamaan. Kova rosteri täällä näyttäisi olevan: paljon olympiakävijöitä paikalla, joten kisat kiinnostavat. Mäkiviikon luonnetta voisi kuvata siten, että heti finaalin jälkeen pitää painaa kovaa vauhtia Laaxiin, kun siellä sitten alkaa heti seuraavat treenit.

Kreischbergin jälkeen Laaxissa on paikalla koko Olympialaisten slopestylen kokoonpano Peetu Piiroista lukuun ottamatta, joka lopetti kisaamisensa viime kauteen. Lisäksi kisa on Henna Ikolan kannalta merkittävä:

- Laax oli se paikka, missä Hennalta meni polvesta eturistiside poikki kaksi vuotta sitten. Nyt pitää nousta kunnolla takaisin hevosen selkään, mutta Hennalla polvi on jo hyvässä kunnossa ja Itävallassa saadaan kisatuntumaa, niin hyvä siitä tulee.

Tulevien MM-kisojen kannalta kuukausi on jännittävä. Viimeistään Seiseralmin jälkeen Park Cityn kokoonpano on kokonaisuudessaan tiedossa. Seiseralmissa myös kaksi laskijaa tekevät historiaa, kun Carola Niemelä ottaa siellä maailmancup-debyytin ja Emmi Parkkisenniemi ensimmäisen slopestylen maailmancup-startin. Molemmat naiset myös avaavat maailmancup-kautensa sieltä.

Lisäksi ennen MM-kisoja lasketaan Aspenissa Coloradossa X Games, johon kutsun ovat saaneet Roope Tonteri, Enni Rukajärvi ja Rene Rinnekangas, joka soittaa kisoissa myös keikan yhtyeensä kanssa.

Tammikuun kalenteri ja osallistujat:

11.-12.1. Kreischberg, Itävalta (slopestyle)
Axel Thelen, Mikko Rehnberg, Aleksi Nevakivi ja Henna Ikola

15.-19.1. Laax, Sveitsi (slopestyle)
Roope Tonteri, Rene Rinnekangas, Kalle Järvilehto, Enni Rukajärvi ja Henna Ikola

24.-26.1. Seiseralm, Italia (slopestyle)
Joonas Bergman, Mikko Rehnberg, Aleksi Nevakivi, Emmi Parkkisenniemi ja Carola Niemelä

21.-27.1. X Games Aspen, USA (slopestyle)
Roope Tonteri, Rene Rinnekangas ja Enni Rukajärvi

31.1.-10.2. MM-kisat Park City, USA

Ajankohtaista