Tonteri neljänneksi Pekingin Air & Stylessä

Roope Tonteri on sijoittunut Pekingin Air & Style -kutsukilpailussa neljänneksi. Big airin voittoon laski Norjan Marcus Kleveland. Toinen mukana ollut suomalainen, Kalle Järvilehto, tippui semifinaaleissa jatkosta.

Tonteri laski kisassa vahvasti, mutta onnistumiset eivät tuoneet riittävästi pisteitä. Hänen ensimmäinen temppunsa, backside 1440 indy, keräsi pisteet 77,60, mutta toisella hypyllään hän teki caballerial 1440 mute, josta hän sai pisteet 82,00 ja nousi toiseksi. Viimeisellä kierroksella Tonteri yritti parantaa ensimmäistä hyppyään, mutta kaatui.

Kun viimeisellä kierroksella useampi laskija onnistui, hänen yhteispisteensä 159,66 riittivät lopulta neljänteen sijaan.

- Kyllä se neljäs sija harmittaa. Sain kuitenkin ländättyä kaksi eri neljäätoista (1440-temppuja), jotka olen viimeksi tehnyt Yabulissa. Oli tämä yksi mun parhaista telinekisoista, mutta ei se nyt kuitenkaan vielä riittänyt. Onneksi alkukaudesta telinekisoja on ihan riittäviin, niin ehtii tässä kokeilla uudestaan. Hyndä oli tänään hyvä ja jo semeissä oli tosi kova taso. Piti vetää täysiä, eikä päässyt helpolla finaaliin. Kallekin (Järvilehto) laski tosi hyvin. Hän teki cab 12 ja bäkki triplan, ja olisi mun mielestä kuulunut finaaliin. Nyt jatketaan Koreaan, ja kyllä kyllä sielläkin saa täysiä vetää. Jo karsinnoissa tulos tai ulos, eli täysiä vedetään, eli täysiä vedetään, Tonteri kommentoi.

Ensi viikolla Koreassa Alpensiassa lasketaan big airin maailmancupin kilpailu. Sinne Suomesta osallistuvat Tonterin ja Järvilehdon lisäksi Ville Paumola, Kristiina Nisula, Ella Suitiala ja Henna Ikola.

1. Marcus Kleveland, Norja 177,33 p.
2. Sebastian Toutant, Kanada 176,66 p.
3. Darcy Sharpe, Kanada 166,66 p.
4. Roope Tonteri 159,66 p.

Ajankohtaista